Ikävöi, ihminen

Kaipaa kauneinta muiston ja toiveen

Päiviä lapsuuden

Aikoja armaita hempeän hoiveen

Isää ja äitiä

Veljiä siskoja vierailla mailla

Untesi neitiä

Häntä, mi pois meni hämärien lailla

Muistatko aikaa

Milloin sun aamusi nous elon kultaan

Lempesi taikaa

Riemuja, ammoin jo menneitä multaan

Retkiä marjassa

Laineita soiluvan salmen ja lahden

Käyntejä karjassa

Kesäyön ääniä yksin ja kadhen?

Kaipaatko milloin

Pois ajan, paikan ja kuolonkin taaksi

Istuen illoin

Tuniten hiljaa maatuvas maaksi

Kun kaikki haipuu

Kaunis niin kauas ja päämäärä pyhä

Vitkahan vaipuu

Vaikka sa korkeelle kurkotat yhä?

Itketkö, ihminen

Silloin sa kauneinta tiedon ja tunnon

Hienointa sydämen

Herkintä pyrkivän pyyteen ja kunnon?

Kuuletko hukkaan

Juoksevan hetkiä mittavan hiekan?

Päivies kukkaan

Näätkö jo tähtäävän kuuraisen miekan?

Ikävöi, ihminen

Taa ajan, paikan ja tuonenkin laineen!

Rannalta tuskien

Nää pyhä tähtesi yli yön ja aineen!

Kultainen helää

Ihmisen ikävöivän sielussa kieli

Etsimys elää

Maaksi kun maatuu jo tyytyvän mieli